sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Rauhaisaa joulun aikaa!


Meidän perhe lähtee maalle joulun viettoon. 
Oikein ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!
-Jenna

lauantai 8. joulukuuta 2012

Tontun pajalla aherretaan vielä hetki...

ennenkuin hiljennytään kuuntelemaan joulun sanomaa.


 Pukin konttiin on tehty tänä vuonna muistitauluja, liitutauluja, sisustussydämiä, herkkuja, joulusukkia ja erilaisia kylttejä. Lisäksi sitten on lapsille mm. leluja ja vaatteita.

Nautin niin tästä joulun ajasta <3
Vaikka mieli kaipaa maalle.
Lähtöön on enää 8 päivää :)
Sitten päästään rauhoittumaan ja 
nauttimaan maalaisjoulusta läheisten kanssa.

Nautinnollista joulun aikaa!
-Jenna


torstai 6. joulukuuta 2012

Joulukortit

Nyt on kortit saatu postimiehen matkaan. Tällaisia kortteja tänä vuonna. Huono kuva kun en muistanu kuvata aikasemmin vaan just tietty viime hetkellä kun on jo kirjekuoriin laittamassa :D

 Tässä muutama kuva jouluisesta olohuoneestamme. Pitää lähtee jo nukkumaan niin jaksaa huomenna taas :)



-Jenna

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ensimmäinen Adventti

 
Nyt sytytämme kynttilän,
se liekkiin leimahtaa.
Me odotamme Jeesusta,
seimessä nukkuvaa.
 
Rauhallista Adventtia kaikille! 
-Jenna

lauantai 24. marraskuuta 2012

Joulunalus kuusi

Joulunalus kuusi koristaa olohuonettamme! Kyllä tuli niin jouluinen fiilis! Pallot ei meinaa pysyä kuusessa kun meidän 1v käy nappailemassa niitä ja juoksee karkuun :D

Jouluaattoon on enää kuukausi. Tontun pajalla aherretaan askartelujen ja ompelusten parissa. Joulusukka kalenterikin pitäisi saada valmiiksi. Lähinnä mietityttää että mitä sinne sukkiin laittaisi sisälle.

Punainen lisääntyy ja jouluiset koristeet. Lunta kun vielä tulis. Tuolla hyllyllä näkyy tuo pororeki. Otan joku päivä siitä lähikuvaa niin näkee paremmin :) Paperisia tähtiä vielä kaipailisin ja peri kynttelikköä keittiöön. Joku lämmin viltti olis ihana tänne olohuoneeseen. Mulla on ollu sellanen iso täkki minkä alle aina iltasin käperryn mutta se tuppaa ole vähän kuuma. Nyt lähden etsimään niitä kuusenpalloja tuolta lattialta :)
-Jenna





torstai 22. marraskuuta 2012

Munakenno joulunamuille


Tällaisia munakennoja oon maalaillu. Tarkoitus olisi laittaa sinne sisälle itsetehtyjä joulukarkkeja. Luulis että suklaakarkit pysyis hyvin tässä. Ei sula toisiinsa kiinni. Pikkasen vaan leivinpaperia karkkien ympärille silleen tuutiksi. Jostain lehdestä löysin tän idean. Voi sitten antaa jollekin kun laittaa vähän kivan väristä narua tai nauhaa ympärille.

Me laitettiin tänään joulunalus kuusi. Siihen kaipailisin vähän lisää koristeita. Punaisia palloja on tällähetkellä mutta ei niitä oo tarpeeksi. Pitää lähteä etsimään :) En tiedä vielä ollaanko kotona jouluaattona vai päästänkö maalle. Aito kuusi tulee kuitenki sitten aatoksi.
On niin ihana jouluinen tunnelma täällä meiän olohuoneessa. Laitan kuvaa myöhemmin! :)

-Jenna

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Jouluinen haaste

Keltaisen talon joulublogissa oli jouluinen haaste. Otinpa minäkin tämän mukaani. Tehkääpäs muutkin! :)



Kysymyksiä Joulusta

1. Mikä tuoksu kuuluu jouluusi?

2. Lempijouluruokasi, joka ei saa puuttua pöydästä?

3. Herkkusi, jota täytyy joka joulu saada?

4. Mieluisin joulujuomasi?

5. Mikä joulukoriste on erityisen tärkeä tai merkityksellinen?

6. Mikä joululaulu tuo joulutunnelman?

7. Kerro jokin lahja lapsuudestasi/nuoruudestasi joka on jäänyt mieleen?


Vastaukset 
1. Kaneli ehdottomasti. Myös mandariinin tuoksu kuuluu meidän jouluun.
2. Näitähän on monta :) Kinkku, porkkanalaatikko, graavilohi ja keitetyt kananmunat.
Tykkään aika perinteisestä jouluruoasta. Laatikoiden kanssa on aina tarjolla myös kalaa, salaatteja, rosollia ja karjalanpaistia.

3. Sulkaa <3 Käy monessa muodossa. Kakuissa, konvehdeissa...Meillä on joka joulu geishaa ja fazerin sinisiä karkkipurkeissa <3 Arvatkaa meneekö äkkiä ;D

4. Kyllä se GLÖGI on!

5. Kultasen värinen poro rekineen. Sain sen mieheltä kerran joululahjaksi.
Sitten on sellaiset vanhat jouluvalot. Siinä on erivärisiä lamppuja. Ne on kestäny toooosi kauan.

6. Tonttu

7. Joka joulu sain uudet villasukat ja enkelikarkkeja <3
Yks joulu sain kummitädiltäni sellaisen kynsisetin. Siinä oli erivärisiä tekokynsiä ja niitä sai koristella ja laittaa ittelleen :)

Meillä onkin karjalanpaisti nyttenkin uunissa.Kohta päästään syömään. Nam :)
Jouluisia ajatuksia ja iloista mieltä kaikille!

-Jenna

torstai 15. marraskuuta 2012

Joulukoristeita

Joulu lähestyy, ihanaa <3 Tänään kuvailin joulukoristeitani, uusia ja vanhoja. Lisää tulee ostettua joka vuosi ja vanhoistakaan ei voi luopua kun mieli tuppaa vaihtumaan joka vuosi. Tänä vuonna meidän jouluun kuuluu punainen, vaaleanpunainen ja turkoosi. Olen aatellut että joka huoneessa ois erilainen teema. Lastenhuoneessa ois paljon kaikkea ihanaa ja söpöä, kuten nalleja, tonttuja ikkunoissa, punaista ja vihreää. Lastenhuoneessa on vähän retrompi sisustus kun muualla kodissamme joten sellainen wanhan ajan joulu lapsenmielisine koristeineen sopii sinne kun nenä päähän :) Mulla on sellaisia vanhoja jouluisia pöytäliinoja ym. mitkä on mun lapsuudesta. Niissä tais olla nalleja :)

Makuuhuoneessa on aikas värikästä. Siellä on tätä punainen-turkoosi-vaalenpunainen-teemaa eniten. Keittiössä ja olohuoneessa on maalaisjoulun tunnelmaa perinteisesti punavalkosena. Ripaus vaaleanpunaista joukossa ;) Tässä teille maistiaisia:


Askartelin erilaisista pahvilaatikoista paketteja jouluasetelmiin. 
Tuo ihana lahjapaperi on tiimarista. Mulla on myös hyllypaperina tuota. Tykkään :)

Muffini koristeet on IKEAsta.
 
  
Meillä oli noita joulupukki kynttilöitä mun lapsuudessa ja olkipukkeja myös. Ikeasta ostin noita pahvisia tonttuja. Saa ihanasti maalaisjoulun tunnelmaa kaupunki kotiinkin.
Seuraavaksi vois tehdä vähän lisää jouluisia asetelmia. Pororeki odottaakin laatikossa hyllylle pääsyä.
 -Jenna

torstai 25. lokakuuta 2012

Joulua kotiin

Ihanaa laittaa joulua kotiin. Tämä joulun odotus on ihan parasta.
Meillä ei stressata joulusta. Se on rauhoittumisen aikaa. Pikkuhiljaa tehdään joululahjoja, nautitaan glögistä, leivotaan pipareita, kuunnellaan joululauluja ja annetaan aikaa perheelle.
  



-Jenna


perjantai 12. lokakuuta 2012

Belle Blanc- Merry Christmas

Tässä olis ihana Joulukirja. Niin kauniita kuvia <3





Tästä pääset ihastelemaan lisää.

-Jenna

torstai 11. lokakuuta 2012

Joulupipareita

Tehtiin eilen joulupipareita. Olin edellisenä iltana tehnyt taikinan jääkaappiin ja lasten kanssa ruvettiin heti aamusta leipomaan. Ihanaa miten kummatkin viihty pöydän ääressä ja jaksoi tehdä erilaisia pipareita. Isompi varsinkin. Ja äiti kuvas :)

Nyt on kodissa ihanan jouluinen tuoksu! Onkos muut tehnyt jo pipareita?
-Jenna

tiistai 9. lokakuuta 2012

Ikean Joulu 2012
















Mitä kaikkea ihanaa IKEAn talvikuvastosta löytyikään :)

Kuvat IKEAsta

-Jenna

Lastenhuoneen jouluverhot


Joulu hiipii myös lastenhuoneeseen. Tonttuverhot ja punaisia tekstiilejä. Huomenna leivotaan ekat joulupiparit! Minkälaisia jouluvalmisteluita teillä on?
-Jenna


perjantai 5. lokakuuta 2012

Askartelua



Kävin askartelukaupassa hakemassa uusia kartonkeja jouluaskarteluihin. Pahoittelen kuvien vinoisuutta ym. Sormet syyhysi päästä jo askartelemaan etten malttanut oottaa :)

-Jenna

tiistai 25. syyskuuta 2012

Joulun tunnelmaa kotiimme


Jouluun ei ole enää kauaa :) Niimpä päätin aloittaa oikein oman joulublogin. Viime vuonna siitä jo haaveilin mutta nyt ajattelin sen toteuttaa. Jouluhöperö ilmoittautuu! 

Pakkasyö on, ja leiskuen
Pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
yösydän untaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta. 

Ladosta tulee, hankeen jää
harmaana uksen suuhun,
vanhaan tapaansa tirkistää
kohti taivasta kuuhun,
katsoo metsää, min hongat on
tuulensuojana kartanon,
miettivi suuntaan sataan
ainaista ongelmataan. 

Partaa sivellen aprikoi,
puistaa päätä ja haastaa-
"ei tätä ymmärtää en voi,
ei tää pulma on vasta"-
heittää tapaansa järkevään
taas jo pois nämä vaivat pään,
lähtee toimeen ja työhön
lähtee puuhiinsa yöhön. 

Aitat ja puodit tarkastain
lukkoja koittaa nytkyin-
lehmät ne lehdoista näkee vain
unta kahleissa kytkyin;
suitset ja siimat ei selkään soi
ruunan, mi myöskin unelmoi
torkkuen vasten seinää;
haassa se puree heinää. 

Lammasten luo käy karsinaan,
makuulla tapaa ne ukko;
kanat jo katsoo, pienallaan
istuu ylinnä kukko,
kopissa Vahti hyvin voi,
herää ja häntää liehakoi,
tonttu harmajanuttu
Vahdille kyllä tuttu. 

Puikkii ukko jo tupahan,
siellä on isäntäväki,
tontulle arvoa antavan
näiden jo aikaa näki;
varpain hiipivi lasten luo,
nähdäkseen sulot pienet nuo,
ken sitä kummeksis juuri;
hälle se riemu on suuri. 

Isän ja pojan on nähnyt hän
puhki polvien monten
nukkuvan lasna; mut mistähän
tie oli avutonten?
Polvet polvien tietämiin
nousi, vanheni, läks'-mihin niin?
Ongelma, josta halaa
selkoa, noin taas palaa! 

Latoon parvelle pyrkii vaan,
siellä hän pitää majaa;
pääskyn naapuri suovallaan
on liki räystään rajaa;
vaikka pääsky nyt poissa on,
keväällä tuoksuun tuomiston
kyllä se saapuu varmaan
seurassa puolison armaan. 

Silloin aina se sirkuttaa
monta muistoa tieltä,
ei toki tunne ongelmaa,
näin joka kiusaa mieltä.
Seinän raosta loistaa kuu,
ukon partahan kumottuu,
liikkuu parta ja hulmaa,
tonttu se miettii pulmaa. 

Vaiti metsä on, alla jään
kaikki elämä makaa,
koski kuohuvi yksinään
humuten metsän takaa.
Tonttu puoleksi unissaan
ajan virtaa on kulkevinaan,
tuumii, minne se vienee,
missä sen lähde lienee. 

Pakkasyö on, ja leiskuen
Pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
aamuhun unta kiskoo.
Ääneti kuu käy laskemaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta. 

Tonttu

Tämä laulu soi meillä usein. Jopa lapsille iltalauluna laulan toisinaan :)
-Jenna